Kalastusopaspalvelut
Kalastusopaspalvelut -Päivät rakennetaan aina asiakkaan toiveiden mukaan ja sen pohjalta rakennetaan ohjelma ja tarjous tapahtumasta. Kalastusopaspalveluita järjestämme laajasti Suomen järvi ja merialueilla ahvenen, kuhan, hauen ja ja meritaimenen kalastuksen parissa. Kalastusopaspalvelut onnistuvat loistavasti myös isommille ryhmille ja virkistystapahtumiksi.
Asiakaskokemuksia
”Ammattini puolesta käytän kalaoppaan palveluja aika paljon ja Kalle Paavola on valikoitunut vuosien saatossa hovitoimittajakseni. Tärkeää minulle on asiakkaitteni tyytyväinen ilme kalastuspäivän jälkeen, mutta vielä tärkeämpää on palvelun luotettavuus, vastuullisuus ja turvallisuustekijät. Näistä asioista ei ole Kallen kanssa tarvinnut tinkiä Ikinä. Olen ollut myös erittäin tyytyväinen lähes yliluonnolliseen kykyyn muokkautua kalastettavan vesistön ja olosuhteiden mukaan. Suosittelen lämpimästi!”

”Paikkakunnan vaihdon myötä tuli tarve ottaa haltuun uudet kotivedet Pohjois-Karjalassa. Kallen avulla Höytiäisen jigikalastusmahdollisuudet avautuivat aivan uudella tavalla. Hän pystyy pitkällä kokemuksellaan ja uusimman kalastuselektroniikan tekniikan avustuksella tuomaan uusia näkemyksiä kalojen löytämiseen ja välineisiin.”

"Vien vuosittain yhteistyökumppaneita KPF järjestämälle kalastusreissulle. On upeaa huomata kuinka nopeasti ammatti opas pystyy opastamaan aloittelijan kalastuksen saloihin ja kuinka koukuttavaa se on."

USEIN KYSYTTYÄ OPASPALVELUISTA
Reissujen ohjelmat ja aikataulut suunnitellaan teidän aikataulun mukaisesti perus reissut kestää 10 - 16.30
Kyllä saa, mutta järjestäjän toimesta kyseiseen kalastusmuotoon suunniteltu välineet ja vieheet aina matkassa.
Kaikille osallistujille on laadukkaat paukkuliivit ja lasten ja nuorten kursseilla tarjolla myös kellutaliivit. Pelastusliivejä ei ole, eli jos haluatte käyttää lapsillanne pelastusliivejä ne pitää huolehtia itse. Veneissä on koko ajan käytettävä kelluntavälineitä myös kalastuksen aikana.
Reissujen hinnat vaihtelevat vesistön ja sisällön mukaan, siksi jokainen reissu hinnoitellaan erillisellä tarjouksella.
Kaikilla kursseille (18-64v) osallistuvilla on oltava kalastuksenhoitomaksu maksettuna ja tarpeen tullen esitettävä se sitä kysyttäessä. Luvan saat kätevästi tilattua täältä https://verkkokauppa.eraluvat.fi/fi/
Kohteina on kaikki Pirkanmaan isommat vesialueet ja kymmeniä muita kohteita ympäri Suomea. Olemme aina kiinnostuneita ottamaan haasteen vastaan uudesta vesistöstä, joten kysy rohkeasti opastusta, eri vesistöihin.