Vuoden 2021 kuulumisia

Vuosi 2021 on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Uskollinen sotaratsuni eli veneeni on talven aikana kokenut lukuisia uudistuksia ja näiden muutosten olen huomannut toimivan myös käytössä. Veneeseen saatiin tehtyä lisää heittotilaa veneen perään tehdyillä viilekkeillä sekä lisämukavuutta keulaan ja perään sijoitettavilla heittoistuimilla. Kalastuksen apuna käytettävää elektroniikkaa pystyy hyväksikäyttämään niin keulassa kuin perässä sillä myös keulaan on sijoitettu näytöt.

 

Jäiden lähdön jälkeen on tullut seikkailtua Pyhamaalta Raippaluotoon, kunnes nyt opetellaan taas Pirkanmaan monipuolisia vesistöjä. Pyhämaa toimii mainiosti alkukaudesta niin ahvenen-, hauen-, siian- kuin taimenen kalastuksessa ja sainkin sieltä asiakkaiden kanssa todella hienoja onnistumisia. Kevääksi 2022 tulee varmasti tarjontaa myös verkkokaupan puolelle ja paikka toimii mainiosti myös yritystapahtumissa majoituspaikkojen puolesta. Kerrassaan upea kokonaisuus, joka kalastuksen monipuolisuudellaan starttaa hienosti kauden.

Raippaluodon perinteinen ahvenreissu kesti toukokuun alusta toukokuun puoleen väliin ja tarjosi monipuolisia olosuhteita ja huikeita onnistumisia. Lisäksi Raippaluodosta löytyy joka kevät uusia kulmia ja alueita, joita tuli kahlattua lävitse. Mahtava paikka kalastuksen- sekä fasiliteettien puolesta. Raippaluotoon on helppo rakentaa kokonaisuus niin yksittäisten kalastuskurssien kuin yritystapahtumienkin puolesta ja näitä kokonaisuuksia on varmasti myös tarjolla keväällä 2022.

 

Pirkanmaalla pyöritään toukokuun loppu asiakkaiden kanssa lukuisilla eri vesistöillä sekä kotijärvi Kyrösjärvellä, jonne Villa Sikurin asiakkaita on mukava ja helppo viedä. Mikäli tekemiset kiinnostaa, ota ihmeessä Instagram, Facebook ja Youtube seurantaan niin pääset käsiksi kalastusoppaan työpäiviin!

 

Ei muuta kuin paltaan asiaan ja kuulumisiin,

K.P.